Projektin kohteena on omakotitalo, autotalli, sekä luonnollisesti siihen liittyvät piha- ja muut oheistyöt. Rakennuspaikka* on Laukaan kunnassa*, Leppäveden kylällä, Vihtasillassa. Tontti on puolen hehtaarin kokoinen, melko loiva lounaaseen viettävä rinnetontti, jonka alaosa on vanhaa peltoa ja ylempi osa sekametsää, joskin kuusi on puulajeista selkeänä enemmistönä.
Edellinen omistaja, joka osti tontin v. 1994 oli hakannut metsän keskelle pienen aukean ja tehnyt hieman kaivutöitä, mutta ne olivat jääneet kesken ja "monttukin" on tasoittunut ja kaikenlainen kasvusto (pari pientä kuusta, vattupuskia, heinää, pajua, leppää) ehti vallata paikan.
Aloitimme rakentamisen maaliskuun lopussa 2002 ja muutimme uuteen taloomme tammikuun lopussa 2003.
Tämä sivusto on avattu maaliskuun 2002 alussa. Sivut ovat jo melko staattisessa tilassa, mutta päiväkirjaan saattaa vielä joskus tulla pieniä lisäyksiä. Moniin pikkukuviin ("thumbnail") - erityisesti päiväkirjassa - liittyy kuvasta kertova seliteteksti, joka tulee näkyviin, kun kohdistimen vie kuvan päälle. Kuvaa klikkaamalla aukeaa isompi kuva.
Tähdellä (*) merkityt linkit vievät tämän sivuston ulkopuolelle, esim. yritysten web-sivustoille.
Sivut pyrkivät noudattamaan xhtml- ja css-standardeja. Sivustoa on testattu seuraavilla selaimilla: Mozilla Firefox*, Galeon 1.x*, Konqueror 3.4.0*, Opera 6.0 - 8.0*, MSIE 5.0, Netscape 6.x, Lynx ja W3M*. Sivujen koodi on kirjoitettu joe*-nimisellä editorilla.